lauantai 12. lokakuuta 2013

Feria Outlet de Torrevieja

Paseo Vista Alegro aukiolla Torreviejan keskustassa on tällä hetkellä isot teltat jotka sisältävät mm. eri liikkeiden edullisia outlet-tuotteita. Tapahtuma on avoinna 9 - 13.10 klo 10.00 - 22.00. Telttojen sisältä löytyy mm. kirjoja, vaatteita, kenkiä ja urheilutarvikkeita. Pyörähdin itsekin paikan päällä katsomassa tätä tapahtumaa ja otin samalla muutaman kuvan kaupungilta.

Uusimmassa Meidän Costa Blanca-lehdessä sivulla 24 on julkaistu blogini vanha postaus jossa kerron Valencian reissustamme: "Pequeño" Road Trip










Mukavaa loppuviikkoa kaikille!







sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Mihin nämä päivät karkaavat?!?

Keskiviikkona asetimme tuulenhalkaisijamme kohti La Matan rantoja. Sää helli rannoilla oleskelevia ja kuten olen aikaisemminkin kertonut niin Torreviejan talviasukkaat ovat saapuneet ja syyskuun rauhallinen välivaihde on ohi. Maanteillä ja kaupoissa näkyikin jo pientä ruuhkaa. Moni pohjoismaalainenhan lähteekin karkuun vain pimeää ja ehkä hiukan kolkkoa syksyä, mutta koko talven oleskelevia asukkaita löytyy varmasti myös sankoin joukoin.

Työrintamalla näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä ja töitä näyttääkin riittävän. Alkuperäinen suunnitelma puualan töistä on karannut sähköalalle mutta jos totta puhutaan niin tämä tuntuukin enemmän omalta pelkästä koulutuksestanikin johtuenkin. Lokakuuta mennään kovaa vauhtia, kohtahan täällä ollaan oltu koko vuosi. Tuntuu samaan aikaan hurjalta ja hyvältä että kaikki on mennyt lähes paremmin kuin suunnittelimme.

Erittäin mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!











lauantai 28. syyskuuta 2013

Vieläkö on kesää jäljellä?!

Talvi meni odotellessa niitä oikein lämpimiä ja kuumia päiviä. Espanjassa tyypilliset lämmittämättömät laattalattiat eivät ilman villasukkia tunnu sysitalvella mukavilta joten vannoin että ilmojen lämmittyä en kuumuudesta valita. Näiden kuumuutta paahtavien päivien ja eritoten öiden saapuessa kesä meni odotellessa syksyn viileyttä. Tosin kuulin että tänä kesänä superkuumista päivistä emme päässeet edes kärsimään nauttimaan.

Kuten tiedätte, syksy saapuu tänne hieman jäljessä ja se onkin mielestäni ehkä lämpimine ja pimeine iltoineen upein vuoden aika Espanjassa. Siitäkin huolimatta että kuiva kesä aina rokottaakin luonnon kauneutta. Eksyinkin keskiviikkona kävelyllä keskustan rannalle tarkastamaan vieläkö siellä on samanlainen ruuhka kuin kesän pahimpina parhaimpina aikoina. Pitihän siitä ottaa muutama kuva todistusaineistoksi, joten annan katsojan tällä kertaa päättää mahtuisiko rannalle mukaan.

Aina aika-ajoin tulee keskusteltua Torreviejan ruokaravintolatarjonnasta ja jos joku lukija on täältä päin niin ottaisin vinkkejä mielelläni vastaan kommenttilaatikkoon. Sinne pystyy myös laittamaan viestiä anonyyminä.



















Hauskaa viikonloppua!



sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Leppoinen sunnuntaipäivä

Päivällä suuntasimme nenämme kohti Torreviejan rantoja, mutta sitä ennen kävelimme muutaman puiston läpi. Aurinko pastoi pilvettömältä taivaalta ja tunnelma oli vielä kesäisen letkeä vaikka suomessa jo syksy painaa päälle. Lämpömittari kipusikin taas tänään +30 asteeseen.


Puiston suunnittelijat olivat käyttäneet pirteitä värejä.
Puiston keskellä sijaitsi siisti ja hyvän kokoinen koripallokenttä.

Puiden alle sijoitetut pirttikalusteet kutsuivat hengähtämään.

Puiston laidalta löytyi pieni kuja.
Rantabaarin elokuvatyylinen musiikki kutsui huurteiselle.

Jaakko ei ole ehtinyt vielä tänne asti kylmiä kiviä heittelemään.







Karun kauniit ja kuivat maisemat odottelevat jo syksyn sateita.



Mukavaa viikon alkua kaikille!






tiistai 17. syyskuuta 2013

Puukattoja ja vaahtopäitä!

Päätimme muutama viikko sitten kaverin kanssa aloittaa tekemään yhteistyötä työrintamalla. Tästä syystä postaus tiheyteni on vähentynyt huomattavasti viime aikoina. Ehkä tähän on vaikuttanut inspiraation poissaolon lisäksi ajan puute. Muutaman viikon sisällä olisi tarkoitus myös saada yritykselle omat kunnolliset verkkosivut, teettää käyntikortit ja suunnitella markkinointi. Eilen loin jo blogin tälle aloittelevalle yritykselle tänne bloggeriin ja facebookkiin. Blogissa olisi tarkoitus esitellä tulevaisuudessa mm. referenssikuvia. Tekemääni blogiin pääsee tästä linkistä:

Puukatot suomalaisella ammattitaidolla!



Tiistain kunniaksi ajattelin julkaista muutaman kuvan eräältä aamukävelyltä.

Aallot toivat vaahtopäät rannalle asti.

Mikä olisi rentouttavampaa kuin hiekkarannalla kävely?

Puhelimen taustakuva materiaalia.
Aamuisin tuuli siivoaa useasti yöllä taivaalle kertyneet pilvet vuoristoon.








lauantai 24. elokuuta 2013

Callosa de Segura

Tiistaina pääsin ilta-ajelulle kohti vuoria ja sainkin tällä kertaa istua apukuskin puolella maisemista nauttien. Matka taittui hapuillen horisontista näkyvää vuorta kohden. Päätimme oikaista pikkuisten teiden läpi ja hetken tuntuikin kuin olisimme kiertäneet ympyrää. Callosa de Seguran kaupunki vaikutti hiljaiselta ja suurin osa liikkeistä olikin laitettu kiinni. Ihmisiä näkyi katukuvassa vähän. Mietimmekin oliko elokuu tyhjentänyt lomalaiset rannoille vai oliko rauhallisuus jonkun paikallisen pyhäpäivän ansiota.

Jyrkkää vuorenrinnettä edeten pääsimme mukavan ylös parkkeeraamaan auton. Vuoren rinteelle oli rakennettu suuri picnic-alue joka siisteydestään ja maisemista huolimatta ammotti tyhjyyttään. Veikkailimmekin että ehkä reitti vetää ihmisiä puoleensa enemmän viileämpään vuodenaikaan.

Meno matkalla ylitimme todella kapean sillan jossa ei turhia liikennemerkkejä ollut.

Tuntui kuin vuori olisi jo ollut ihan lähellä mutta niin kaukana.

Vuori hallitsi kaupungin maisemaa.

Patsas johdatti oikealle tielle.

Ei niin vaikeakulkuista paikkaa etteikö kirkkoa sieltä löytäisi.

Maisemat olivat vuodenajasta johtuen karun kuivia.

Rinteeltä näkyi todella kauas, merelle asti. Vaikka matkaa oli rannalle noin kaksikymmentä kilometriä.



Voita luksusmatka kahdelle! 5 tähden lomaunelman arvo on jopa 7200€!



Mukavaa viikonloppua!