torstai 18. heinäkuuta 2013

Embalse de la Pedrera ja vähän muuta

Perjantai

"Pyyhkii hikeä...lattialta" Viikko on hurahtanut asiota kaupungilla hoitaessa ja mm. palikkatestiä ihmetellen eli huonekaluja kooten. Pitkään tekohengittämäni piironki hajosi viikonloppuna lopullisesti. Tästä johtuen myös samaa sarjaa olevat tv-taso, lasivitriini ja keittiönpöytä tuoleineen päätettiin uusia. Entisen lastulevyrakennelman poikkihyllyt oli päätetty ropata aikoinaan seinään siten että tämä jätti jäljelle mukavat kraaterit, joten homma karkasi pakkelointi- ja maalauspuuhaksi. Kuumuudesta johtuen tämä pensselöinti kannattikin hoitaa lähes aamuyön tunteina. Myös tästä huonekalujen uusimisesta johtuen entisen ysärikaapin takana kulkevat tv, internet ja sähkökaapelit pitää virittää uudesta paikasta. Mutta pidemmittä puheitta kerron viime viikon pienistä ajeluista...

Perjantai-iltapäivä näytti pilviseltä. Pilvisyydestä huolimatta kuumuus alkoi kiristämään ohimosuonia. Viikko oli alkanut vatsataudissa ja olo oli vielä toipuva. Päätimme lähteä tuulettamaan ajatuksia läheiselle Pedreran tekojärvelle. Ajaessamme pois ruuhkaisesta Torreviejasta suuntasimme pieneen Torremendon kylään. Paikka vaikutti lähes haamukaupungilta. Ihmisiä näimme koko paikassa vain kourallisen ja hekin olivat hyvin vanhoja. Huolimatta kyläpahasen autiotuneesta katukuvasta, pois lähtiessämme näimme laajan tonttialueen johon oli tiettävästi nousukaudella pitänyt tulla näytetalojen lisäksi muutama kortteli lisää kauniita taloja. Kadut ja kunnallistekniikka odottivatkin valmiina uusia hulluja aikoja.

Tekojärveä kiertävä tie mutkitteli lähellä rantaa ja reitti vaikuttikin olevan moottoripyöräilijöiden suosiossa. Pysähdyimme jaloittelemaan järveen johtavan kanaalin eteen ja huomasimme tien toisella puolen olevat kalastajat aidan takana. Maaperä on tähän aikaan vuodesta todella kuivaa ja varoituskylteissä varoitettiinkin maansortumista. Uteliaisuus ei tällä kertaa meitä voittanut ja jätimmekin kalastajat omaan hullunrohkeaan seuraansa. Tästä huolimatta kotimatka meni kalastusta suunnitellessa.

Tekojärven väri herätti kysymyksiä

Kuivuudesta huolimatta vettä riitti kanavassa.
Tänne täytyy palata aurinkoisena päivänä.




Lauantai

Seuraavana päivänä pilvet olivat väistyneet ja suuntasimme kävelylle Orihuela Costan upeille rannoille. Jatkoimme tällä kertaa eteenpäin Cabo Roigin satamasta etelää kohti.

Käveleminen tuntui hyvältä viikon lepäilyn jälkeen.

Ilma tuntui todella kuumalta ja hetken päästä...

...päätimme yhdessä tuumin mennä ottamaan talviturkin pois ;)





Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!




Ei kommentteja: